HYÖDYT

SUUNTERVEYS ON ERITTÄIN TÄRKEÄ OSA KOKONAISTERVEYTTÄ

Kaikki tietävät nykyisin suuhygienian tärkeyden terveydenhoidossa. Tiedetään, että suu on pääväylä ruoan ja juoman lisäksi, myön bakteerien, mikrobien ja esimerkiksi candida albicans sienen kulkeutumiselle elimistöön. Edellä mainittuihin kuuluu myös haitallisia bakteereja, mikrobeja ja erityisesti candida albicans sieni. Elimistön joutuessa pitkäaikaisesti alttiiksi näille, muun muassa elimistön tulehdus alttius voi lisääntyä.

Suomessa on maailman tasolla yksi kehittyneimmistä suunterveydenhoito järjestelmistä. Hampaiden oikomishoidot, yksilölliset purentakiskohoidot aloitetaan jo lapsena – nuoret käyttävä myös suukoruja, jotka keräävät epäpuhtauksia. Aikuisiässä saatetaan käyttää esteettisiä proteettisia hoitoja ja useasti senioreilla on käytössä ainakin osa-hammasproteeseja. Monet kärsivät myös aikuisiällä kuorsauksesta, uniapneasta ja näiden hoitolaitteissa tarvitaan suuhun asennettavia kojeita.

Edellämainitun perusteella on luonnollista huolehtia kaikkien irrotettavien suun kojeiden; purentakiskojen, oikomiskojeiden, suukorujen, uniapneakiskojen ja CPAP maskien suukappaleiden, hammassuojien sekä hammasproteesien parhaasta mahdollisesta puhtaudesta ja hygieniasta. TÄHÄN TARVITAAN AINOASTAAN NITRADINE!

Nitradinen hyödyt ovat kiistattomat. Nitradine eliminoi bakteerit, mikrobit ja sienet tehokkaimmin kaikista suun kojeilta. Se on ainoa tuote, joka eliminoi candida albicans sienen. Sopii kaikille materiaaleille; myös Invisalign kiskoille. Suomalainen tutkimus sekä kansainväliset tutkimusnäytöt vahvistavat tämän.

Nitradine helppokäyttöinen ja ainoa tuote, jonka tarvitset suun kojeesi hygieniaan. Se poistaa hammaskiven ja pitää hammaskiven poissa. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, koska hammaskivi muodostuu nimenomaan suun baktreereista ja sienistä.

NITRADINE ON HELPPO KÄYTTÄÄ

Aluksi hammaskivi poistetaan 2 viikon päivittäisellä käsittelyllä. Tämän jälkeen 2 x viikko, Nitradine ylläpito puhdistus riittää.